Cry me a river

(Satun kuuntelemaan Justin Timberlaken Cry me a riveria, joten siitä otsikko.)

En ole päivittänyt. Vaikka ehkä olisi pitänyt. Oli tosiaan Lafin miitti, joka muuttui One direction miitiksi... Mistä päädyttiin baariin ja minä päädyin elämäni pahimpaan krapulaan. Ja mulla on miittivihossa todistusaineistona ficci, joka on väsätty miitissä. Sekä kuitti One direction tarrakirjasta. 8D  Miitti oli varsin mielenkiintoinen.

Mutta nyt ajattelin, että pakko mun on jotain kirjoittaa. Syksy on alkanut, luennot alkoivat viime viikolla, viikonloppuna on Tracon. Viimeksi mainittu hermostuttaa mua. Siskolla on jälleen siellä fanfiction paneeli, johon olen tietenkin menossa.

//Seuraavassa on paljon angstausta ja ranttausta. Skipatkaa, jos ei kiinnosta.

Ajattelin yrittää saada jonkinlaisen rytmin elämääni, vaikka viimeisen kuukauden ajan elämäni on taas mennyt melkein sijoiltaan. Olen kärsinyt särkyneestä sydämestä sekä (ainakin vielä) lievästä identiteettikriisistä. Oon yrittänyt parannella särkynyttä sydäntä, mutta ongelma on ollut etten ole oikeastaan yli tästä. Ja koko tää juttu (ihastuminen & sydämen särkeminen vahingossa) on saaneet mut epäilemään itseäni ja minuuttani. Mikä taas on saanut mun kytevän itseinhon liikkeelle. Se on uinunut muutamia vuosia, joten luulin päässeeni siitä yli. No en ollutkaan. Ongelmani on, etten osaa/pysty puhumaan näistä kenenkään kanssa. Tai uskalla puhua. En vain osaa puhua siskoni kanssa tästä luonnollisesti(plus se on Mikkelissä, ei lähellä, sillä on omat murheensa). Vanhempien kanssa, en osaa puhua, liian outo aihe. Enkä ole tottunut purkamaan sydäntäni kenellekään ystävälle tai kaverille. Ehkä pitäisi? Yritän nyt edes kääntyä siihen, mikä on aiemmin auttanut, eli kirjoittaminen.

Mutta silti. Kaveri/ystävä ongelmaan päästään tästä. Nuorempana sitä ystävät vain pysyi mukana, kun niitä näki jatkuvasti. Nyt ei niinkään. Pitää itse yrittää tehdä jotain. Hoitaa ystävyyttä. Ja olen huono siinä. Koska olen pari viimeistä vuotta vetäytynyt itseeni, vaikka ehkä ulkoisesti olen saanut itseluottamusta, mutta en silti osaa oikein hoitaa ystävyyttä. Taikka saada uusia ystäviä vanhojen katkenneiden ystävyyksien tilalle. En tiedä mistä sekin johtuu.

Veikkaan, että ei kestä kauaa, kun vanhemmat alkaa kysellä multa miksi istun kotona kaiket illat, kun esimerkiksi veli viilettää bileissä ja kavereita tapaamassa. Koska mulla ei ole kunnollista ystäväpiiriä. Se on yksi mun huoleni, kun muutan pois kotoa. Mä oikeasti eristäydyn asuntooni. Ettei mulla ole elämää koneen, opiskelun, kirjoittamisen ja lukemisen ulkopuolella. Ettei sitten se laukussani oleva "hikikomori" pinssi ole vain vitsi vaan totta.

Vaikka ajattelin kirjoittaa jotain kivaa, tässä kävi näin. Viimeinen kuukausi on vain ollut aika vaikea, vaikka onkin ollut myös hauskaa. Aina välillä vaan on paha olla, silloin kun ei ole muuta tekemistä tai ajateltavaa.