Angstausta

Olen aika huonoissa oloissa nyt. Ja nyt tulee sitä angstausta.

Olen jo vähän aikaa ollut aika yksinäinen. Kun ei ole paljon elämää. Ei töitä, eikä muutakaan. Ja kaverit on hajaantunut ja niillä on omat piirit. Ja muitakin kavereita vähän ja muuta.

Myös nettiystävät katoo, kun Amanda on nyt irroutumassa nettimaailmasta kokonaan. Joka sinänsä on hyvä, mutta olen taas kiinnittynyt liikaa häneen. Ja pelkään romahtavani. En halua sitä. Olen käynyt niin pohjalla näinä vuosina. Yleensä koska ystävyyssuhteet on menneet pieleen. Saanut paniikkikohtauksia, halunnut kuolla, hautonut itsemurhaa, itkenyt, hyperventiloinut, viillellyt...

Ensimmäinen nettikaverini kun kuoli ja sen jälkeen asiat alkoivat mennä huonoon suuntaan, enkä uskaltanut vuosiin tutustua ihmisiin netissä, koska pelkäsin menetystä. Ja juuri nyt se tuntuu todella pahalta. Tätä olen halunnut välttää, kun en ole tutustunut ihmisiin.

Ja kun olen huono ystävystymään, poden jatkuvasti alemmuuskompleksia. Nyt varsinkin tämä korostuu.

Olen tänään itkenyt aika paljon, enkä tiedä mitä tehdä. Ahdistaa. Enkä osaa puhua vieläkään kenenkään kanssa.

Ja nyt tuntuu ihan kamalalta. Haluaisin vetää ranteet auki. Puhuin jopa äidin kanssa. Yleensä se helpottaa, mutta kun ei auta nyt!