Kävin tänään terapeutilla. En kertonut kaikkea, en edes viiltelystä. Aloitin vain yhdestä huolesta, siitä että pelkään pikku veljeni olevan anorektikko. Hän ei usenkaan syö aamiaista ja tänään jätti suurimman osan ruuasta syömättä. En halua hänelle tapahtuvan mitään. Kun aloin kertoa tätä kaikkea, minua alkoi itkettää ja itkinkin. En edes tiedä miksi. Inhoan muiden ihmisten edessä itkemistä, vaikka sitten terapeutin... Hän ehdotti, että minun pitäisi kertoa tästä äidilleni. Se ehkä voisi helpottaa ja joku muu voisi viedä asiaa eteenpäin, jos on tarvis. Meillä loppui aika ja terapeutti kysyi oliko tämä suurin huoleni, vastasin vain, ettei ainakaan ainoa. Hän ehdotti, että jatkaisin kertomista ensi kerralla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti